Euroopan investointirahasto (EIR) on solminut sopimukset kahdeksan suomalaisen pankin ja rahalaitoksen kanssa, joiden tarkoituksena on tukea pieniä ja keskisuuria yrityksiä, pieniä mid-cap-yrityksiä ja asunto-osakeyhtiöitä. Sopimukset mahdollistavat noin miljardin euron lainarahoituksen hankkeille, jotka edistävät Suomen ilmastotavoitteita ja ympäristökestävyyttä.
Tällä hallituskaudella suositut ARAn energia-avustukset ovat lakanneet. Nyt markkinoille tullut takausmalli paikkaa osittain energia-avustusten loppumista, sillä takausta voidaan hyödyntää asunto-osakeyhtiöiden energiatehokkuusremonttien rahoittamisessa. Euroopan investointirahaston takauksen myötä kumppanuuspankit voivat tarjota parempia rahoitusehtoja, kuten alhaisempia korkoja, pidempiä laina-aikoja sekä pienempiä vakuusvaatimuksia. Takaus voi enimmillään kattaa 70–80 % kunkin lainan määrästä.
Taloyhtiöt voivat käyttää takausta esimerkiksi rakennusten energiatehokkuusremontteihin uusiutuviin energialähteisiin, kuten maalämpöön ja aurinkoenergiaan, ajoneuvojen latausinfrastruktuuriin sekä kiertotalouteen. Se on myös tarkoitettu saavutettavuutta parantaviin investointeihin.
– Toivottavasti EIR-takaukset tavoittavat nyt taloyhtiöt, kun useampi suomalainen pankki on tässä mukana. EIR-takausta on ollut mahdollista saada joidenkin pankkien kautta jo viime vuodesta alkaen, mutta meidän tietojemme mukaan sitä ei ole juurikaan hyödynnetty taloyhtiöiden remonteissa, kommentoi Isännöintiliiton yhteiskuntasuhdepäällikkö Riikka Vaaja.
EIR on solminut sopimukset seuraavien pankkien tai rahalaitosten kanssa: Aktia, Danske Bank, Finnvera, Nordea, OmaSp, OP Ryhmä, POP Pankki ja Ålandsbanken. Pankkeihin ja rahalaitoksiin voi olla suoraan yhteydessä, jos haluaa lisätietoa lainoista ja niiden ehdoista.
Lue lisää EIR-takauksesta ympäristöministeriön sivuilta
Artikkeli EU:sta tukea asunto-osakeyhtiöiden kestäviin investointeihin julkaistiin ensimmäisen kerran Isännöintiliitto.