100 vuotta sitten
Viime vuosisadan alussa lämmitys oli raskasta, sotkuista ja melko vaarallista puuhaa. Joka huoneessa oli tulisija, johon raahattiin klapeja tai hiiltä pihan perän liitereistä. Uudenlaista mukavuutta edusti talon yhteinen lämpökattila, jossa lämpiävä vesi kiersi asuntojen pattereissa ja lämmitti myös käyttöveden. Talonmies hoiti lämmityksen koko talon puolesta. Tältä ajalta ovat peräisin kellarikerrosten pannuhuoneet, joiksi tekniikkakeskuksia edelleen nimitetään, vaikkei lämmityskattiloita enää olekaan.
Talonmies hoiti lämmityksen koko talon puolesta.
Toisen maailmansodan jälkeen lämmöntuotannon mittakaava laajeni edelleen, kun useampia taloja ryhdyttiin lämmittämään yhdessä. Kehittyi kaukolämpö, ensin muutaman korttelin tai kaupunginosan laajuisena, sitten koko kaupungin kattavina järjestelminä.
20 vuoden kuluttua
Asuntojen energiapihi lämmitys on keskeinen keino pienentää hiilijalanjälkeä. Talot rakennetaan tiiviiksi ja aurinkoenergiaa kerääviksi, ja niiden lämmittämiseen tarvitaan vain murto-osa nykyisestä energiasta. Ikkunat eivät vuoda lämpöä vaan keräävät sitä, ja aurinkopaneelit lämmittävät käyttövettä. Passiivitalot tulevat ensin valtavirraksi, sitten normiksi.
Lämmitysenergiaa tarvitaan silti edelleen. Hiilineutraalisti tuotettu kaukolämpö puolustaa paikkaansa siellä, minne se on vakiintunut. Kerrostaloihin rakennetaan ilmanvaihdon kanavia hyödyntäviä lämmitysjärjestelmiä. Pientaloissa palataan vanhaan tekniikkaan hiukan paranneltuna, eli lämmitetään varaavilla, puuta tai muuta uusiutuvaa lähienergiaa käyttävillä vähäpäästöisillä uuneilla.
The post Ennen ja huomenna: Lämpöä taloon appeared first on Kotitalo.
