Skip to main content
Kotitalolehti

Yksi energiansäästökeino on taloyhtiöissä ylitse muiden

By 24.3.2024No Comments

Kotitalolehti.fi kysyi someseuraajiltaan, millä tavalla he tai heidän taloyhtiönsä ovat säästäneet energiaa. Kyselyyn vastanneista yli 230 henkilöstä yli 40 kertoi taloyhtiönsä kiinnittäneen huomiota sisälämpötilaan.

– Pienensimme koko talon lämpötiloja muutamalla asteella, kertoo Nikolas Uskanen.

Samalla tavalla vastasi 44 muuta kyselyyn osallistunutta.

Monissa taloyhtiöissä on tehty ja tehdään sekä isoja että pieniä investointeja energiankulutuksen vähentämiseksi. 17 vastaajaa kertoi taloyhtiönsä vaihtaneen lamput led-valaisimiin sekä rappukäytävässä että ulkona. Rappukäytävien valaisimiin on myös asennettu ajastimia ja tunnistimia.

19 vastaajaa sanoi taloyhtiönsä saavuttaneen kaivattua energiansäästöä ikkuna- tai kattoremonteilla. Kuuden vastaajan taloyhtiössä oli vaihdettu lämmitysmuoto. Uusina energiamuotoina mainittiin maalämpö, aurinkopaneelit ja kaukolämpö.

Taloyhtiössämme oli juuri pesuhuoneen remontti, ja vesi laskutetaan nyt todellisen kulutuksen mukaan. Siinä tulee varmaan säästöä.

Pienillä teoilla voi olla yllättävän iso merkitys: taloyhtiön energiateko voi olla termostaattien uusiminen, asukkaiden ohjeistaminen energia-asioissa, kylmäkomeroiden keskittäminen yhteen rappuun tai aiempaa tarkempi sähkön- ja vedenkulutuksen seuranta.

– Taloyhtiössämme oli juuri pesuhuoneen remontti, ja vesi laskutetaan nyt todellisen kulutuksen mukaan. Siinä tulee varmaan säästöä, arvelee Jari Kauppinen.

Kyselyyn osallistuneista neljä kertoi taloyhtiönsä lopettaneen lenkkisaunat tai rajoittaneen saunavuoroja muutoin.

– Meillä on lopetettu saunavuorot. En usko sen auttavan paljon, Arja Söderholm pohtii.

Turhat valot ja sähkölaitteet pois päältä

Kyselyn mukaan taloyhtiöiden tavoin monet asukkaat ovat alkaneet kiinnittää omaan energiankulutukseensa ja ylipäätään asumistapoihinsa aiempaa enemmän huomiota. Väliovi suljetaan herkemmin, suihkussa ei lotrata turhaan ja tiski- ja pyykinpesukoneet pyöritetään vain täysinä.

Yli 30 vastaajaa on opetellut uuden tavan: sammuttamaan valot huoneista, joissa ei sillä hetkellä ole. Ylipäätään sähkölaitteiden käyttö on harkitumpaa.

– Meidän taloyhtiössämme on hoidettu energia-asiat hyvin. Kotona teen isomman satsin ruokaa kerralla ja olen vähentänyt valaistusta. Ei soi poppikoneet ja telkkari yhtä aikaa, Sirpa Gynther kertoo.

Anne Pulliainen antaa lopuksi vinkin, miten omia kulutustottumuksiaan voi muuttaa, vaikka vähän itseään huijaten:

– Menee suihkuun vasta juuri ennen kuin lempiohjelma alkaa tv:stä.

The post Yksi energiansäästökeino on taloyhtiöissä ylitse muiden appeared first on Kotitalo.